maanantai, 12. maaliskuu 2018

Ei ihan kuin Strömsöössä

Syksyllä kirjoitin epäilyksistäni ennen uutta Avastin-pistossarjaa. Ja eihän ne asiat edenneet aivan kuin Strömsöössä. 

Aluksi kaikki näytti hyvältä. Kolmen pistoksen sarja sujui yllättävän hyvin verrattuna vuosien takaisiin kokemuksiin. Aikoinaan kärsin silmäkivusta muutaman tunnin kuluttua pistoksesta, joka meni muutamassa tunnissa ohi, mutta paheni jokaisella pistoskerralla. Nyt en kokenut mitään sellaista. Pystyin ongelmitta (etä)työskentelemään tietokoneella heti kotiin päästyäni.

Mutta pettymys vaani oven takana. Pistosten jälkeinen silmän kerroskuvaus paljasti ettei kokonaisvaikutus ollut riittävä. Tämän takia lääkäri halusi kokeilla kortisoni-pistosta (Triamcinolone).

Itse kortisoni-pistostilanteessa pelästyin. Vain alta minuuttia ennen pistosta minulle kerrottiin, että kortisoni näkyy pidempään näkökentässä. Ja shokki oli se, että pistos "pimensi" silmäni kokonaan. Siis näkö hävisi kokonaani! Lääkäri vakuutti sen olevan väliaikaista, ja istuessani käytävällä rauhoittumassa aloin nähdä valoa. Vei lopulta vuorokauden että tilanne alkoi kunnolla hellittää, ja vasta useamman päivän päästä alettiin lähestyä normaalia tilannetta. Uusi ja erilainen lääke, mutta tiedotus sen vaikutuksista ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla.

Kahden viikon päästä oli tarkoitus mennä optikolle mittauttamaan silmänpaine. Kaksi viikkoa venyi neljäksi, koska elämässä oli runsaasti kiirettä eikä ongelmia ollut. Kun lopulta mittaus tehtiin, olikin paineet hurjat 53! Seuraavana aamuna TAYS-silmäpolille päivystykseen, pillerillä (Acetazolamide) ja uudella lisätipalla (Simbrinza) tilanne saatiin kuriin ja seuraavalla viikolla voitiin pilleri jättää pois. Lääkärin mielestä paineen pitäisi tasaantua kortisonin vaikutuksen heikentyessä.

Nyt jännittää, sillä huomenna on vuorossa taas kerroskuvaus. Ylihuomenna silmälääkäri. Huhtikuussa glaukoomatutkimukset. 

keskiviikko, 13. syyskuu 2017

Uusinta kierros

Vuodet ovat vierineet ja pahasilmä on pysynyt kurissa. Tarkka näkö ei ole hyvä siinä silmässä, ja esimerkiksi lehteä ei pelkästään sillä silmällä en pysty lukemaan, mutta molemmin silmin arkeni on sujunut niin hyvin, että vaivan olemassa olon on unohtanut välillä pitkäksikin aikaa.

Olen käynyt vuosittain TAYS:ssä kontrollissa, ja viikko sitten siellä huomasin, että näkö oli huononnut selkeästi tässä ongelmasilmässä. Kerroskuvaus paljasti runsasta turvotusta tarkan näön alueella. Lääkäri löysi myös hieman verenvuotoa.

Nytkö on taas alamäen vuoro?

Päätimme että Avastin pistoshoitoa kannattaisi taas yrittää. Riskit ovat varsin pienet (kaihit jo leikattu ja verkkokalvon irtoaminenkaan ei pitäisi olla riski koska lasiainen on jo kerran poistettu). Eilen sain sitten ensimmäisen pistoksen. Hyvin se sujui, ja nyt odotellaan kontrollia ennen kuin päätetään jatketaanko pistoksia.

 

maanantai, 22. heinäkuu 2013

Vuosien jälkeen

Syksyllä edellisestä kirjoituksestani tulee kuluneeksi neljä vuotta. Hämmästyttävää kuinka aika rientää. Tiina kirjoitti kommenttiin olevansa kiinnostunut nykytilanteesta, joten ajattelin jakaa viime vuosien tapahtumat.

Verrattuna neljän vuoden takaisiin tunnelmiin voin sanoa olevani tänä päivänä varsin tyytyväinen tilanteeseen. Näkökykyni "pahassa silmässä" ei ole koskaan palannut aivan entiselleen, mutta se on monin verroin parempi kuin pahimpina aikoina. Silmänpohjani on rauhallinen, ei ole turvotusta, mutta sieltä löytyy edelleen arpikudosta, mistä aiheutuu tarkan näön alueelle vääristymiä.

Paranin hyvin neljän vuoden takaisesta silmäleikkauksesta. Silmätippojen kanssa oli säätöä, mutta niistäkin pääsin eroon. Pikku hiljaa näkö alkoi taas sumentua kaihin takia. Mikä on siis tyypillinen seuraamus silmäleikkauksesta. Tilannetta seurattiin puolivuosittain ja huhtikuussa 2011 menin kaihileikkaukseen. Se oli päiväkirurginen operaatio, ja tällä kertaa tippojen kanssa ei syntynyt mitään ongelmia.

Näkö huonossa silmässä kirkastui selvästi. Kaihileikkauksessa silmä menettää luontaisen säädön lähi- ja kaukonäön välillä, ja lukulasit olisivat luonnollinen jatke. Kokeilin niitä nopeasti (huoltiksilta löytyviä), mutta totesin vääristymien haittaavan huonoa silmää sen verran ettei lukulaseista juuri ollut hyötyä. Pystyin kuitenkin lukemaan ihan normaalisti käyttäen molempia silmiäni, eikä minulla ole ollut aikaisemminkaan silmälaseja.

Tilannetta seurattiin edelleen puolivuosittain. Pikku hiljaa minulle alkoi tulla jälkikaihia, mikä on varsin tavanomainen seuraus kaihileikkauksesta. Pahan silmän näkökyky sumeni taas kerran, tosin ei niin vahvasti kuin tavallisessa kaihissa. Tammikuussa 2013 jälkikaihini laseroitiin pois. Se oli nopea poliklinikkakäynti ja operaatio kesti vain minuutteja.

Jo suunniteltaessa jälkikaihin laserointia huomattiin, että silmän paineeni oli koholla. Siinä 27-29 mmHg. Pelättiin myös hieman, että laserointi nostaa painetta lisää. Tämän takia aloin käyttämään silmänpainetippoja. Ja edelleen tänä päivänä on hieman haussa se sopiva lääke.

Pääsääntöisesti sanoisin, että menee hyvin. Päivittäisessä toiminnassa en juuri huomaa, että toisen silmän näkökyky on huonompi. Pystyn tekemään näyttöpäätetyötä täysin normaalisti, eikä auton ajamisessakaan ole ongelmia.

Täysin huoli silmästä ei ole kadonnut, eikä se ehkä koskaan häviäkään kun kerran on joutunut toteamaan näkökyvyn haavoittuvuuden. Neljän vuoden takainen leikkaus oli siinä mielessä hyödyllinen, että se puhdisti silmäni kaikenlaisista floattereista, siis näkökentässä leijailevista roskista. Tänä päivänä niitä on taas muutama, ja toivon etteivät ne lisääntyisi.

maanantai, 21. syyskuu 2009

Näkö paranee/huononee

Silmäni kaasu korvautuu uudella lasiaisnesteellä kiusallisen hitaasti. Nyt sanoisin, että enää 1/3 näkökentästä jää kaasukuplan taakse. Vaikka näkö kaasun poistuessa paranee on käynyt selvästi ilmi, että näköni on huonompi kuin ennen leikkausta. Maailman näyttää sekä sumealta että hieman vääristyneeltä.

Aivan tämän vuoden alussa käydessäni silmälääkärillä lääkäri luuli jo nähneensä silmänpohjassani reiän tarkan näön alueella.  Verkkokalvon kerroskuvauskameralla (OCT) tilanne kävi ilmi.

Normaalisti tarkan näön alueen (makula) keskellä on kuoppa. Minun tapauksessani kuoppa oli kääntynyt kukkulaksi, ja kaikki verkkokalvon alle kertyvän nesteen takia. Myös lasiaisnesteestä erottavan kalvon paksuus oli selvästi ohentunut.

Tämän johdosta lääkäri päättyikin ehdottamaan Avastin-injektioita, joilla nesteen aiheuttama turvotus saataisiin vähenemään. Injektioiden myötä näköni parantuessa huomasin näkeväni suorat linjat vääristyneinä, niissä saattoi olla kuoppia tai hyppäyksiä. Samoin "pahalla silmälläni" pelkästään katsoessani asiat näyttivät selvästi kapeammilta.

Seuraava tapaamani silmälääkäri ei osannut selkeästi vastata kysymykseeni mistä vääristymät johtuvat. Myöhemmin loppukeväästä uudessa OCT-kuvauksessa kävi ilmi, että verkkokalvon pinnalle oli muodostunut arpikudosta, joka mitä todennäköisimmin aiheutti vääristymät.

Jälkikäteen olen hieman miettinyt olisiko arpikudos voinut olla vältettävissä, jos silmäni olisi aiemmin kerroskuvattu ja aiemmin olisin saanut Avastin-injektioita. Ja olisiko verkkokalvon irtoamisen aiheuttama nauhamainen arpi, joka veti narun lailla verkkokalvoa kasaan, voitu välttää. Ja miksei OCT-kuvausta päätetty tehdä aiemmin, kun se loppujen lopuksi on hyvin nopea operaatio. Ensimmäinen sen tehnyt lääkäri teki sen extempore, kamera kun sattui hetken olemaan vapaana.

Injektioiden parantama näkö valoi toivoa, vaikka lääkärit jaksoivat muistuttaa hoidon kokeellisuudesta ja vaikutuksen todennäköisestä ohimenevyydestä. Tämän tutkimuksen yhteenveto kertoo hyvin miksi puhuttiin kokeellisesta hoidosta. Toisaalta olisiko ollut mitään toista vaihtoehtoa.

Vanhojen vääristymien lisäksi luulen nestettä alkaneen kertyä taas verkkokalvon alle, siis makulaturvotusta tai macular edema. Verkkokalvon irtoamisen takia ei ehkä uskalla enää antaa pistoksia, varsinkin kun niiden vaikutus todennäköisesti edelleenkin on väliaikainen. Pelkoni on, että turvotus kasvaa samoihin mittoihin, mutta mitä sitten tapahtuu? Lisää arpikudosta? Voiko verkkokalvoon lopulta tulla reikä, ja mitä se vaikuttaa? Käsittääkseni laserointi voi olla vielä vaihtoehto, jolloin poltetaan suonia kiinni, mutta silloin vaurioitetaan tarkan näön aluetta, tosin onko enää mitään menetettävää.

tiistai, 15. syyskuu 2009

Paineet koholla

Tovi on sairaslomalla vierähtänyt. Vaan eivät ole silmävaivat helpottaneet. Elokuun viimeisenä päivänä kävin ensimmäisessä silmäleikkauksen jälkeisessä kontrollissa ja siellä mitattiin kohonnut silmänpaine, 33 mmHg.
 
Mahdollista syytä pohdittiin muutaman lauseen verran, ja yksi varsin mahdollinen syy on käyttämäni Oftan Dexa-Chlora silmätipat. Niiden yksi sivuvaikutus on silmänpaineen nousu. Lääkäri ei kuitenkaan vielä halunnut lopettaa Dexa-Chloran käyttöä, joten minulle määrättiin silmänpainetta alentavaa Iopidinea.
 
Päivät kuluivat, ja pikku hiljaa leikatun silmän puoleista päätä alkoi yhä useammin särkeä. Samoin silmässä tuntui välillä pistävää kipua, ja välillä kuin joku painaisi tai venyttäisi silmämunaa. Epäilin Iopidinen mahdollisia sivuvaikutuksia. Tarkoitus oli kuitenkin pärjäillä Iopidinen kanssa lokakuun alkupuolella olevaan seuraavaan kontrolliin.
 
Reilu viikko kontrollista aloin toisinaan pystyyn noustessa kokea silmän pimentymisiä. Huonon silmän näkö himmeni aivan pimeäksi ja pian palasi takaisin, kesto kaikkiaan 5-10 sekuntia. Samalla huippasi. Tätä tapahtui siis vain tuolilta noustessakin, ei vain makuuasennosta. Pelästyin ja soitin silmäpoliklinikan päivystykseen. Pyysivät seuraavaksi päiväksi käymään.

Silmäpoliklinkan päivystyksessä mitattiin silmänpaineeksi 38 mmHg, siis vaikka käytin Iopidinea. Päivystävä lääkäri määräsi samantein otettavaksi sulfaa ja Cosopt tippoja. Ne saatuani jäin odotusaulaan istumaan ja tovin päästä uudet mittaukset kertoivat paineen olevan hyvin laskussa. Mukaan sain reseptin Cospoptia varten käytettäväksi Iopidinen rinnalla.

Seuraavat pari päivää tuntuivat hienoilta. Päänsärky oli poissa, oli kevyt olo. Parin seuraavan päivän päästä särky on alkanut taas, tosin hieman erilaisena. Johtuuko se lääkkeiden sivuvaikutuksesta, silmänpaineesta vai muusta? Viime syksynä ja talvella minulla oli ajoittain erilaisia särkyjä, jo pelkän keskuslaskimotukoksen kanssa, paineet eivät silloin olleet korkeat.

Nyt jätin lääkärin aiempien ohjeiden mukaan Dexa-Chloran pois. Saas nähdä onko siitä mitään apua.  Netistä etsimällä on jo ehtinyt käydä läpi erilaisia skenaarioita. Voisiko vaivani olla sekundääriglaukooma, jossa kammiokulma on ahtautunut. Tuntuu, että näkö, siis se osa näkökentästä, joka on jo kaasusta vapaa on myös jotenkin sumeampi. Heikompi se on selvästi verrattuna näköön ennen leikkausta. Johtuuko paineesta, uusiutuvasta verkkokalvon turvotuksesta vai kaasun aiheuttamasta harmaakaihista?