Syksyllä edellisestä kirjoituksestani tulee kuluneeksi neljä vuotta. Hämmästyttävää kuinka aika rientää. Tiina kirjoitti kommenttiin olevansa kiinnostunut nykytilanteesta, joten ajattelin jakaa viime vuosien tapahtumat.

Verrattuna neljän vuoden takaisiin tunnelmiin voin sanoa olevani tänä päivänä varsin tyytyväinen tilanteeseen. Näkökykyni "pahassa silmässä" ei ole koskaan palannut aivan entiselleen, mutta se on monin verroin parempi kuin pahimpina aikoina. Silmänpohjani on rauhallinen, ei ole turvotusta, mutta sieltä löytyy edelleen arpikudosta, mistä aiheutuu tarkan näön alueelle vääristymiä.

Paranin hyvin neljän vuoden takaisesta silmäleikkauksesta. Silmätippojen kanssa oli säätöä, mutta niistäkin pääsin eroon. Pikku hiljaa näkö alkoi taas sumentua kaihin takia. Mikä on siis tyypillinen seuraamus silmäleikkauksesta. Tilannetta seurattiin puolivuosittain ja huhtikuussa 2011 menin kaihileikkaukseen. Se oli päiväkirurginen operaatio, ja tällä kertaa tippojen kanssa ei syntynyt mitään ongelmia.

Näkö huonossa silmässä kirkastui selvästi. Kaihileikkauksessa silmä menettää luontaisen säädön lähi- ja kaukonäön välillä, ja lukulasit olisivat luonnollinen jatke. Kokeilin niitä nopeasti (huoltiksilta löytyviä), mutta totesin vääristymien haittaavan huonoa silmää sen verran ettei lukulaseista juuri ollut hyötyä. Pystyin kuitenkin lukemaan ihan normaalisti käyttäen molempia silmiäni, eikä minulla ole ollut aikaisemminkaan silmälaseja.

Tilannetta seurattiin edelleen puolivuosittain. Pikku hiljaa minulle alkoi tulla jälkikaihia, mikä on varsin tavanomainen seuraus kaihileikkauksesta. Pahan silmän näkökyky sumeni taas kerran, tosin ei niin vahvasti kuin tavallisessa kaihissa. Tammikuussa 2013 jälkikaihini laseroitiin pois. Se oli nopea poliklinikkakäynti ja operaatio kesti vain minuutteja.

Jo suunniteltaessa jälkikaihin laserointia huomattiin, että silmän paineeni oli koholla. Siinä 27-29 mmHg. Pelättiin myös hieman, että laserointi nostaa painetta lisää. Tämän takia aloin käyttämään silmänpainetippoja. Ja edelleen tänä päivänä on hieman haussa se sopiva lääke.

Pääsääntöisesti sanoisin, että menee hyvin. Päivittäisessä toiminnassa en juuri huomaa, että toisen silmän näkökyky on huonompi. Pystyn tekemään näyttöpäätetyötä täysin normaalisti, eikä auton ajamisessakaan ole ongelmia.

Täysin huoli silmästä ei ole kadonnut, eikä se ehkä koskaan häviäkään kun kerran on joutunut toteamaan näkökyvyn haavoittuvuuden. Neljän vuoden takainen leikkaus oli siinä mielessä hyödyllinen, että se puhdisti silmäni kaikenlaisista floattereista, siis näkökentässä leijailevista roskista. Tänä päivänä niitä on taas muutama, ja toivon etteivät ne lisääntyisi.