Aluksi kaikki näytti hyvältä. Kolmen pistoksen sarja sujui yllättävän hyvin verrattuna vuosien takaisiin kokemuksiin. Aikoinaan kärsin silmäkivusta muutaman tunnin kuluttua pistoksesta, joka meni muutamassa tunnissa ohi, mutta paheni jokaisella pistoskerralla. Nyt en kokenut mitään sellaista. Pystyin ongelmitta (etä)työskentelemään tietokoneella heti kotiin päästyäni.
Mutta pettymys vaani oven takana. Pistosten jälkeinen silmän kerroskuvaus paljasti ettei kokonaisvaikutus ollut riittävä. Tämän takia lääkäri halusi kokeilla kortisoni-pistosta (Triamcinolone).
Itse kortisoni-pistostilanteessa pelästyin. Vain alta minuuttia ennen pistosta minulle kerrottiin, että kortisoni näkyy pidempään näkökentässä. Ja shokki oli se, että pistos "pimensi" silmäni kokonaan. Siis näkö hävisi kokonaani! Lääkäri vakuutti sen olevan väliaikaista, ja istuessani käytävällä rauhoittumassa aloin nähdä valoa. Vei lopulta vuorokauden että tilanne alkoi kunnolla hellittää, ja vasta useamman päivän päästä alettiin lähestyä normaalia tilannetta. Uusi ja erilainen lääke, mutta tiedotus sen vaikutuksista ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla.
Kahden viikon päästä oli tarkoitus mennä optikolle mittauttamaan silmänpaine. Kaksi viikkoa venyi neljäksi, koska elämässä oli runsaasti kiirettä eikä ongelmia ollut. Kun lopulta mittaus tehtiin, olikin paineet hurjat 53! Seuraavana aamuna TAYS-silmäpolille päivystykseen, pillerillä (Acetazolamide) ja uudella lisätipalla (Simbrinza) tilanne saatiin kuriin ja seuraavalla viikolla voitiin pilleri jättää pois. Lääkärin mielestä paineen pitäisi tasaantua kortisonin vaikutuksen heikentyessä.
Nyt jännittää, sillä huomenna on vuorossa taas kerroskuvaus. Ylihuomenna silmälääkäri. Huhtikuussa glaukoomatutkimukset.
]]>Olen käynyt vuosittain TAYS:ssä kontrollissa, ja viikko sitten siellä huomasin, että näkö oli huononnut selkeästi tässä ongelmasilmässä. Kerroskuvaus paljasti runsasta turvotusta tarkan näön alueella. Lääkäri löysi myös hieman verenvuotoa.
Nytkö on taas alamäen vuoro?
Päätimme että Avastin pistoshoitoa kannattaisi taas yrittää. Riskit ovat varsin pienet (kaihit jo leikattu ja verkkokalvon irtoaminenkaan ei pitäisi olla riski koska lasiainen on jo kerran poistettu). Eilen sain sitten ensimmäisen pistoksen. Hyvin se sujui, ja nyt odotellaan kontrollia ennen kuin päätetään jatketaanko pistoksia.
]]>
Verrattuna neljän vuoden takaisiin tunnelmiin voin sanoa olevani tänä päivänä varsin tyytyväinen tilanteeseen. Näkökykyni "pahassa silmässä" ei ole koskaan palannut aivan entiselleen, mutta se on monin verroin parempi kuin pahimpina aikoina. Silmänpohjani on rauhallinen, ei ole turvotusta, mutta sieltä löytyy edelleen arpikudosta, mistä aiheutuu tarkan näön alueelle vääristymiä.
Paranin hyvin neljän vuoden takaisesta silmäleikkauksesta. Silmätippojen kanssa oli säätöä, mutta niistäkin pääsin eroon. Pikku hiljaa näkö alkoi taas sumentua kaihin takia. Mikä on siis tyypillinen seuraamus silmäleikkauksesta. Tilannetta seurattiin puolivuosittain ja huhtikuussa 2011 menin kaihileikkaukseen. Se oli päiväkirurginen operaatio, ja tällä kertaa tippojen kanssa ei syntynyt mitään ongelmia.
Näkö huonossa silmässä kirkastui selvästi. Kaihileikkauksessa silmä menettää luontaisen säädön lähi- ja kaukonäön välillä, ja lukulasit olisivat luonnollinen jatke. Kokeilin niitä nopeasti (huoltiksilta löytyviä), mutta totesin vääristymien haittaavan huonoa silmää sen verran ettei lukulaseista juuri ollut hyötyä. Pystyin kuitenkin lukemaan ihan normaalisti käyttäen molempia silmiäni, eikä minulla ole ollut aikaisemminkaan silmälaseja.
Tilannetta seurattiin edelleen puolivuosittain. Pikku hiljaa minulle alkoi tulla jälkikaihia, mikä on varsin tavanomainen seuraus kaihileikkauksesta. Pahan silmän näkökyky sumeni taas kerran, tosin ei niin vahvasti kuin tavallisessa kaihissa. Tammikuussa 2013 jälkikaihini laseroitiin pois. Se oli nopea poliklinikkakäynti ja operaatio kesti vain minuutteja.
Jo suunniteltaessa jälkikaihin laserointia huomattiin, että silmän paineeni oli koholla. Siinä 27-29 mmHg. Pelättiin myös hieman, että laserointi nostaa painetta lisää. Tämän takia aloin käyttämään silmänpainetippoja. Ja edelleen tänä päivänä on hieman haussa se sopiva lääke.
Pääsääntöisesti sanoisin, että menee hyvin. Päivittäisessä toiminnassa en juuri huomaa, että toisen silmän näkökyky on huonompi. Pystyn tekemään näyttöpäätetyötä täysin normaalisti, eikä auton ajamisessakaan ole ongelmia.
Täysin huoli silmästä ei ole kadonnut, eikä se ehkä koskaan häviäkään kun kerran on joutunut toteamaan näkökyvyn haavoittuvuuden. Neljän vuoden takainen leikkaus oli siinä mielessä hyödyllinen, että se puhdisti silmäni kaikenlaisista floattereista, siis näkökentässä leijailevista roskista. Tänä päivänä niitä on taas muutama, ja toivon etteivät ne lisääntyisi.
]]>Aivan tämän vuoden alussa käydessäni silmälääkärillä lääkäri luuli jo nähneensä silmänpohjassani reiän tarkan näön alueella. Verkkokalvon kerroskuvauskameralla (OCT) tilanne kävi ilmi.
Normaalisti tarkan näön alueen (makula) keskellä on kuoppa. Minun tapauksessani kuoppa oli kääntynyt kukkulaksi, ja kaikki verkkokalvon alle kertyvän nesteen takia. Myös lasiaisnesteestä erottavan kalvon paksuus oli selvästi ohentunut.
Tämän johdosta lääkäri päättyikin ehdottamaan Avastin-injektioita, joilla nesteen aiheuttama turvotus saataisiin vähenemään. Injektioiden myötä näköni parantuessa huomasin näkeväni suorat linjat vääristyneinä, niissä saattoi olla kuoppia tai hyppäyksiä. Samoin "pahalla silmälläni" pelkästään katsoessani asiat näyttivät selvästi kapeammilta.
Seuraava tapaamani silmälääkäri ei osannut selkeästi vastata kysymykseeni mistä vääristymät johtuvat. Myöhemmin loppukeväästä uudessa OCT-kuvauksessa kävi ilmi, että verkkokalvon pinnalle oli muodostunut arpikudosta, joka mitä todennäköisimmin aiheutti vääristymät.
Jälkikäteen olen hieman miettinyt olisiko arpikudos voinut olla vältettävissä, jos silmäni olisi aiemmin kerroskuvattu ja aiemmin olisin saanut Avastin-injektioita. Ja olisiko verkkokalvon irtoamisen aiheuttama nauhamainen arpi, joka veti narun lailla verkkokalvoa kasaan, voitu välttää. Ja miksei OCT-kuvausta päätetty tehdä aiemmin, kun se loppujen lopuksi on hyvin nopea operaatio. Ensimmäinen sen tehnyt lääkäri teki sen extempore, kamera kun sattui hetken olemaan vapaana.
Injektioiden parantama näkö valoi toivoa, vaikka lääkärit jaksoivat muistuttaa hoidon kokeellisuudesta ja vaikutuksen todennäköisestä ohimenevyydestä. Tämän tutkimuksen yhteenveto kertoo hyvin miksi puhuttiin kokeellisesta hoidosta. Toisaalta olisiko ollut mitään toista vaihtoehtoa.
Vanhojen vääristymien lisäksi luulen nestettä alkaneen kertyä taas verkkokalvon alle, siis makulaturvotusta tai macular edema. Verkkokalvon irtoamisen takia ei ehkä uskalla enää antaa pistoksia, varsinkin kun niiden vaikutus todennäköisesti edelleenkin on väliaikainen. Pelkoni on, että turvotus kasvaa samoihin mittoihin, mutta mitä sitten tapahtuu? Lisää arpikudosta? Voiko verkkokalvoon lopulta tulla reikä, ja mitä se vaikuttaa? Käsittääkseni laserointi voi olla vielä vaihtoehto, jolloin poltetaan suonia kiinni, mutta silloin vaurioitetaan tarkan näön aluetta, tosin onko enää mitään menetettävää.
]]>Toisaalta sitä oikein ihmettelee mitä minä tässä sairaslomalla oikein teen. Miten niin muka en saa rasittaa itseäni tai ponnistella? Eikö minun pitäisi olla töissä?
Toisaalta kiroan hiljaa mielessäni. Leikatulla silmällä näkee vain värejä ja liikettä, edes sormia ei erota. Molempien silmien käyttäminen rasittaa, silmät väsyvät, päätä alkaa särkeä ja ennen kaikkea "tuntuu" että toinen puoli aivoista on pimeänä. Ehkä siinä on hitunen totuutta, aivoparkani varmaan yrittävät kaikkensa saadakseen jotain tolkkua sumeasta kuvasta. Jos leikatun silmän sulkee, niin maailma kirkastuu ja olo helpottaa, mutta silmän jatkuva kiinni pitäminenkään ei tunnu kivalta. Kaiken kukkuraksi lihakset alkavat valittaa jatkuvasta kyljellään nukkumisesta.
Kaikki tämä vaivan takia, jota en ollut edes huomannut. Näön pitäisi kuitenkin parantua kaasun korvautuessa lasiaisnesteellä, mutta se vain tapahtuu niin vähitellen. Erään lähteen mukaan kaasun poistuminen voisi viedä 4-6 viikkoa.
Ehkä kuitenkin loppupeleissä tulen olemaan onnekas ja kaikki kääntyy hyväksi. Ehkä. Silmäkirurgi arveli ennusteen olevan hyvä juuri tälle verkkokalvon irtoamiselle, sillä enhän ollut ehtinyt havaita oireita. Hän kuitenkin varoitteli tulevaisuudesta. Verkkokalvon irtoaman ja keskuslaskimotukoksen yhteispeli voi tuoda odottamattomia käänteitä, kuten esimerkiksi riskin uusille irtoamisille. Tai että miten turvotusta hoidetaan, jos Avastin-piikkejä ei enää uskalleta antaa. Tässä sopassa miltei varmaksi leikkauksen jälkiseuraamukseksi luvattu harmaakaihi lienee kuin koristemansikka kermavaahtokakun päällä.
Valitus, over and out.
]]>Kevään aikana sain kolme Avastin-pistosta silmääni ja ne vähensivät turvotusta verkkokalvon alla. Nesteen poistuminen sai näköni paranemaan. Viime maanantaina 17.8. menin silmäpoliklinikalle rutiiniseurantaan. Yllätys oli suuri kun silmälääkäri tutkimusten jälkeen totesi verkkokalvon irronneen. En ollut sitä itse huomannut, koska irtoama sijaitsi vielä ääreisnäön puolella. Samalta istumalta sain silmäleikkausajan keskiviikoksi.
Olin hämmilläni. Palasin töihin ja tuntui todella epätodelliselta kertoa työkavereilleni lähteväni keskiviikkona useamman viikon sairaslomalle. Apteekista hain ennen leikkausta laitettavia tippoja, ja jäin odottamaan pitä tuleman piti.
Nyt tässä kirjoittaessani leikkaus on jo onnellisesti takanapäin, siitä lisää myöhemmin. Pitkä toipilasaika on alkanut, neljä viikkoa sairaslomaa, rasitus- ja ponnistelukielto. Lasiaisneste korvattiin kaasulla, mikä tekee näöstä erittäin huonon. Näon pitäisi kuitenkin parantua hiljalleen kaasun korvaantuessa lasiaisnesteellä.
Nyt aion taas palata siihen mihin tämä blogi aikoinaan perustettiin. Terapeuttiseen kirjoittamiseen.
]]>